Lapsikuvaus on ihana tapa säilöä kauniita muistoja talteen. Lapsikuvauksessa voi olla ainoastaan yksi lapsi tai sitten useampia lapsia. Monet haluavat ottaa kuvia, joissa perheen kaikki lapset ovat yhdessä. Näin saadaan aikaan kauniita kuvia.
Lapsikuvaukselle ei ole ikärajaa
Lapsikuvaus onnistuu niin vauvojen kuin isompienkin lasten kohdalla. Joskus taaperoiden kohdalla voi olla vaikeaa saada hyviä kuvia, sillä taaperot ovat tunnetusti liikkuvaa sorttia. Ammattitaitoinen kuvaaja osaa kuitenkin ajoittaa kuvien ottamisen siten, että kuviin saadaan taltioitua aidot hetket ja ilo.
Lapsikuvauksen kuvat voidaan ottaa joko studiossa tai sitten jossakin aivan muussa ympäristössä. Periaatteessa miljöö voi olla mikä tahansa. Monet haluavat lapsikuvat ulkona luonnossa lasten leikkiessä.
