Voimauttava valokuva on taidekasvattaja Miina Savolaisen kehittämä ja palkittu menetelmä, jota käytetään itsetuntemuksen ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen vahvistamiseen. Menetelmää käytetään monipuolisesti niin ammatillisena työkaluna kuin henkilökohtaisen kasvun työhön vapaa-ajallakin. Se sopii hyvin myös perheenjäsenten ja työkavereiden väliseksi metodiksi.
Menetelmän idea
Voimauttavan valokuvan menetelmästä tekee ainutlaatuisen ja terapeuttisen se, että siinä valokuvaamisen dynamiikka käännetään päinvastoin. Menetelmässä kuvaajan tulee kuunnella, miten hänen kuvaamansa ihminen haluaa tulla nähdyksi. Kuvaajan tulee ymmärtää, että hän ei tiedä mikä juuri kuvattavalle ihmiselle on voimauttavaa ja tärkeää.
Voimauttavan valokuvan menetelmä auttaa kuulemaan toista ja kohtaamaan toinen vastavuoroisella tavalla. Se on terapeuttinen esimerkiksi niille, jotka ovat kokeneet elämässään näkymättömyyttä, turvattomuutta tai ankaruutta itseään kohtaan.
