Kamerajalusta on tärkeä apuväline etenkin silloin, jos tarvitaan yli sekunnin pituisia valotusaikoja kuvattaessa. Kamerajalustojen määrä on kuitenkin valtava ja erilaisilla jalustoilla on erilaisia ominaisuuksia. Jalusta tulisikin valita aina omien tarpeiden ja oman kameran mukaan.
Vinkit kamerajalustan valintaan
Etenkin jalustan kokoon, korkeuteen ja painokykyyn kannattaa kiinnittää huomiota. Jalustan on pystyttävä kannattelemaan kameraa objektiiveineen. Sen on kestettävä vähintään puolta painavampi painomäärä. Jalustan korkeuden kannattaa yltää kuvaajan pään korkeudelle, jolloin ei tarvitse kumarrella. Sitä tulee kuitenkin voida myös nostaa ja laskea.
Jalustapää on myös oleellinen. Se on pää, johon kamera kiinnitetään. Sitä ei ole valmiina kaikissa jalustoissa. Niistä keinupää sopii urheilun tai videoiden kuvaamiseen, kuulapää monipuoliseen kuvaamiseen ja kääntelemiseen, ja kolmitiepää peruskuvaamiseen.
